torstai 14. heinäkuuta 2011

Ruissalo soikoon!

172. kulttuuriteko 8.-10.7.2011
Ruisrock @ Ruissalo, Turku

En oikein tiedä, miten tällaista reissua parhaiten kuvailisi "kulttuurinäkökulmasta", joten lyhyeksi jäänee tämäkin merkintä. Täytyy ymmärtää, että olen nykyään musiikin suhteen aikamoinen luuseri. En kuuntele musiikkia koskaan, enkä käy keikoilla juuri ollenkaan (kuten olette ehkä huomanneet). En olisi ikipäivänä tullut maksaneeksi tänä kesänä mistään festareista, mutta pompin kyllä riemusta kun ystäväni voitti meille liput Ruisrockiin. Vaikka olen muinoin kolunnut ahkerasti kaikenlaisia rokkeja, Ruis on silti aina jäänyt väliin, ja oli hauska päästä näkemään sekin viimein.

Keikoista siis sen verran, että koska ystäväni (onneksi) on samanlainen musaluuseri kuin minäkin, katsoimme edes vähän aktiivisesti vain Apulannan, PMMP:n, Kaija Koon ja Jenni Vartiaisen keikat. PMMP on kyllä aina ihana. Apulanta ja Jenni Vartiainen ovat hyviä festaribändejä siksi, että kaikki tuntevat useimmat biisit, mikä on omiaan luomaan leppoisaa festaritunnelmaa. Näiden lisäksi vilkaisimme ohimennen Olavi Uusivirtaa, Pelle Miljoonaa (jolla oli Andy McCoy kitaristina), Prodigya, Bullet for My Valentinea ja joitain muita.

Luulen, että tästä reissusta tulevat jäämään muistoihin ainakin seuraavat seikat:
  • Nestemäisten eväiden salakuljetus alueelle. Olimme aika kekseliäitä, mutta törmäsimme joihinkin vielä omiammekin nerokkaampiin ideoihin, joita en tietenkään paljasta julkisesti.
  • Koko viikonlopun ajan paistoi aurinko varsin kuumasti ja onnistuin viimein palamaan, vaikka se yleensä on tapahtunut jo Vanhan kirjallisuuden päivillä (tai Provinssissa). Siis ihanat ilmat!
  • Riistohinnat!!! Kyllästytin ystäväni kertomalla satoja kertoja, kuinka pöyristynyt niistä olin, ja tämä jääköön viimeiseksi valituksekseni aiheesta. Ei huvita edes laskeskella huvin vuoksi, paljonko viikonloppu tulisi pahimmillaan maksamaan ilman ilmaisia lippuja, mutta lasketaanpa vähän kuitenkin. Siis kolmen päivän lippu 110 euroa (ensi vuonna jo kalliimpi), junalippujen tms. hinta riippuen siitä miten kaukaa tulee ja majoitus teltassa 30 euroa (yllättävän kohtalainen, mutta ensi vuonna lienee kalliimpi) ovat perusmenot. Lisäksi pitää syödä (ja juoda) kolme päivää. Festarialueella (jolta ei pääse kesken päivän pois) kunnon ateriat maksavat noin 10 euroa. Yksi kalja anniskelualueella kustantaa 6,50 euroa (!!!), jonka lisäksi tölkistä tai mukista maksetaan 2 euroa panttia. Tölkki/mukia ei siis missään nimessä kannata hukata. (Eli jos juot alueella viikonlopun aikana 10 olutta, mikä on vielä ihan kohtuukäytön rajoissa, hinta on 65-85 euroa riippuen siitä montako mukia hukkaat.) Ei siis ihme että salakuljetuksen suhteen ollaan luovia.
  • Ihmiset olivat tosi hyväntuulisia ja saimme melkein aina seuraa kun pysähdyimme hetkeksi istuskelemaan.
  • Ruissalon kylpylän buffet-aamiainen tulee varmasti vielä uniini ja vietimme sen parissa molemmilla kerroilla puolitoista tuntia.
  • Bussiyhteyksien epäselvyys oli melkoinen. (Ja ai niin, niistä hinnoista en edes vielä valittanut, mutta antaa olla.)
  • Kotimatkalla lauloimme Ultra Bra:n biisejä, koska ystävälläni oli sen nuottikirja autossa. Melodiat olivat vähän kateissa, mutta yritys hyvä.
Kaikin puolin reissu oli oikein mainio, ja luulenpa, että festarivihamielinen ystävänikin alkoi pikkuhiljaa hahmottaa mistä jutussa on oikein kyse. (Itse tykkään festarifiiliksestä niin paljon, että viime vuodet olen ollut Provinssissa töissä näkemättä melkeinpä ollenkaan bändejä.)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

"Katsellaan ohi lipuvaa Ruotsin-laivaa, se on matkalla Tukholmaan kannellaan muitakin, joilla on aikaa..."



 


Rokkikarhu.

Jenni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti